tiistai 20. marraskuuta 2012

57 kuvaa Berliinistä (ja kaksi Espoosta)






























































Tiedän, näitä on ihan liikaa yhteen postaukseen. Mutta Berliini on valtava ja ehti näyttää minulle monet kasvonsa jo muutaman päivän aikana. Sumuiset, purevan kylmät, harmaat ja synkät kasvonsa. Mutta myös historiaa huokuvat, elämää täynnä olevat, hengästyttävän kauniit ja yllätykselliset.

Asioita, joita pitkän viikonlopun aikana opin:

  1. Pyörän päiväksi vuokraamalla saa kaupungista ihan toisenlaisen otteen kuin jalkaisin liikkumalla.
  2. Viiden ja puolen tunnin kaupunkikävelyn jälkeen väsyttää.
  3. Majoittumalla keskustan ulkopuolella pääsee näkemään persoonallisemman kaupungin kuin vain turistikohteita kiertämällä.
  4. Berliinin shoppailumahdollisuudet ovat huomattavasti huonommat kuin Helsingin.
  5. Shoppailuhullu bloggari ehtii silti ostaa parin päivänä sekä täydellisen jakun että mainiot kengät.
  6. Sisämaan syksy on kylmä.
  7. Helsinki Roller Derby on maailman ihanin derbypoppoo.
  8. Hostellitkin voivat olla ihan siistejä majoituspaikkoja.
  9. Varsinkin jos ne sijaitsevat vanhassa tehdasrakennuksessa.
  10. Ja sisältävät ilmaiseksi käytössä olevan uima-altaan ja saunan.
  11. Berliiniin pitää tulla joskus uudelleen.
  12. Kesällä.
  13. Hyvän seikkailukaverin kanssa.
  14. Kotiinpaluu on aina parasta reissun huikeudesta riippumatta.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti